Antti on ihan kiva.

Hostelli Gdanskissa aiheutti huonoa oloa. Ei siksi, että hostelli olisi ollut huono tai henkilökunta olisi ollut huono tai muut hostellissa yöpyjät olisivat olleet huonoja. Sisustus oli huono. Kaikki oli Ikeasta. Tätäkö on puolalainen deluxe? Mitä skandinaavista linjakkuutta ja viileyttä...
Mikä horror-hostelli!

Ei puolalainen tila ole Ikeasta. Puolalainen tila on koristeellinen ja rönsyilevä, lämmin ja kotoisa. Niin minä ajattelen ja katson kauhuissani Ikean kuvaston lavasteena toimivaa hostellia Gdanskissa. Minä nukkuisin Antin kanssa tuossa lavasteessa.

Gdanskista teimme retken viereiseen kaupunkiin, Sopotiin. Rannalla olimme me ja puolalaiset vanhukset. Kaksi vanhaa herraa tuli luokseni näyttämään löytämiään meripihkoja. Minähän en osannut etsiä muuta kuin simpukan kuoria. Olisipa minullakin silmää löytää meripihkaa! Toinen papoista antoi löydöksensä minulle. Ehkä juuri sen takia, että se ei taida olla lähelläkään meripihkaa. Toinen sen sijaan halusi iloita kanssani löydyksistään ja minusta tuntui avuttomalta, kun en voinut sanoa puolaksi muuta kuin erinomaista.

Maailma on pieni. Maailmallakin. Lentokenttäbussia Gdanskissa odottaessani päädyin juttelemaan australialaisen nuoren herran kanssa, joka oli saapunut Puolaan liftaamalla Venäjän halki. Gdansk oli hänen ensimmäinen kunnollinen etappinsa Puolassa, ja hänellä oli suunnitelmissa pysähtyä parissa maan suurimmassa kaupungissa. Kehoitin aussia kipaisemaan myös Poznanin kautta. Aussi kohteliaasti sanoi pitävänsä kaupungin mielessään. Bussi tuli ja vei minut lentokentälle odottamaan Anttia.

Viisi päivää myöhemmin Poznanissa vein Antin syömään Green way nimiseen kasvisravintolaan. Kenetpä muun sieltä löysin, kuin bussipysäkin aussin! Se tunne, kun miettii, että silmissä on oikeasti vikaa! Aussi katsoi minua vähintään yhtä epäuskoinen ilme kasvoillaan ja tuli ihmettelemään.