Tej!

Ja mitä minä kuulen, kun sanon iloisesti hei respan pojalle ulos lähtiessäni? Poliisi on käynyt kyselemässä minusta asuntolalla. Jaa, että kuinka?
Poika vakuuttelee, että kaikki on kunnossa. Sanoihan hän poliisille, että minä olen mukava, hymyilevä tyttö. Kulmakarvani nousevat yhä ylemmäksi. Hän sanoo, että minun ei tarvitse murehtia poliisien minun perääni kyselyistä. Kaikki on kunnossa.
Mutta mikä ihmeen kaikki? Mitä ihmettä? Lisää yksityiskohtia, kiitos! Yksityiskohtia ei heru, koska kaikkihan on kunnossa. Jassoo. No ei kai siinä sitten muuta, kun antaa poliisin seurailla...
Ainoa päässä pyörivä selitys on rekisteröityminen, mutta miksi tässä tarvitaan poliisia?

Finnish-romanian party

Eräänä lokakuisena iltana matkalla asuntolalle saksalainen vaihtari keksi vaatia minua valmistamaan suomalaista ruokaa. Minä sanoin kyllä ja poika lupasi siitä hyvästä tuoda finlandiaa ruokailtaan. Myöhemmin romanialainen poika päätti osallistua illan isännöintiin valmistamalla perinteistä romanialaista ruokaa. Suomalais-romanialainen ilta vietettiin lopulta eilen. Minä tein valtavan makaroonilaatikon ja romanialainen teki sellaisen kanakeiton, että minun ei ikinä kärsivällisyys riittäisi valmistaa vastaavaa. Saksalainen toi finlandian sijaan Żubrówkaa. Ilta oli menestys. Seuraavaksi ruokaillaksi kaavailtiin Viro-Luxemburg yhteistyötä.

Tänään sen sijaan vietettiin Keski-Aasia päivää yliopistolla. Valokeilassa olivat Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Turkmenistan ja Uzbekistan. Oli hyviä puheita ja esitelmiä, näytelmä perinteisistä häistä, laulua, tanssia, upeita kansallispukuja, tietovisa ja hurjan hyvää ruokaa. Haluan matkustaa Keski-Aasiaan.

Wolna?

Kävin Saksassa huomatakseni kaipaavani jo takaisin Puolaan.
Kolme kaveria täällä hakee vaihtoajan pidennystä. Minäkin hakisin, jos tilanne olisi toinen. En osaa sanoiksi pukea, kuinka olen täynnä rakkautta tätä maata ja näitä ihmisiä, sekä erasmuksia että puolalaisia, kohtaan. Tämä jokapäiväinen pieni sekasorto ja asioiden hoitaminen hieman perse edellä puuhun tyylisesti ovat kaikessa järkyttävyydessään vieneet sydämeni. Tässä maassa, jos jossain, on hyvä meno. Tätä menoa on mukava tarkastella tästä erasmus-kuplasta käsin. Kuplan sisältä tälle kaikelle on helppo huokailla ihastuksesta, vaikka on täällä totta puhuen kauhistuksestakin huokailtu.

Niin, lopulta koitti viikonloppu, jota olin odottanut jo kesästä asti, jolloin kaverini kanssa päätimme, että mehän tapaamme toisemme Berliinissä. Me tapasimme. Ja me olimme onnellisia. Berliini sen sijaan oli niin sumuinen, että tv-tornista näkyi vain tyvi. Vanhaan lentokonehalliin rakennettu Tropical Islands -tropiikkikompleksi oli niin erikoinen, että oksat ja vaatteet pois. Minut Poznanista Berliiniin ja takaisin kuljettanut Polskibus oli niin mainio, että käytän ehdottomasti jatkossakin.

 

Matkustin vahingossa pummilla.

Puolan parasta Zapiekankaa

Millainen ilmaisia turistikierroksia järjestävä organisaatio se semmoinen on, joka aloittaa oman turistikierroksensa mustamaalaamalla toista, paljon laajemmin toimivaa organisaatiota? Aion jatkossa pitäytyä Sandemans New Europen järjestämissä kierroksissa, joissa keskitytään itse asiaan, eikä vilkuilla viidentoista minuutin välein kelloa. Pääsen onneksi nauttimaan Sandemans New Europen kierroksesta jo tällä viikolla.

Krakova oli kaunis ja rauhallinen. Wawelin kuninkaallinen linna oli upea. Niin sisältä kuin ulkoakin, mutta erityisesti linnan sisus sai sanattomaksi. Linnan huoneet ja salit olivat niin raskaasti sisustettuja, että niitä katsellessa hengästytti. Koska tyhmä turisti on aina tyhmä turisti, kuvaaminen oli kokonaan kielletty. Suuri sääli, mietin minä linnan myymälän korttivalikoimaa jälkikäteen selaillessani. Oleellisempaa oli myydä kortteja, joissa oli kuninkaallisia pressopannuja.

Puolassa vietettiin itsenäisyyspäivää 11.11. Torilla sain toiseen käteeni Puolan lipun ja toiseen kansallislaulun sanat nuotteineen, näin päivällä lippukulkueen ja kuulin illalla kuoron laulavan.

Kolme yötä hostellissa maksoi yhteensä 18 euroa ja junaliput maksoivat yhteensä alle 14 euroa. Olisi törkeää olla matkailematta.

Kiireiset tiistait

Tiistai on aina vapaapäivä. Tiistai on aina viikon kiireisin päivä. Elämää on pitänyt järjestellä aina tiistaisin. Säätämistä ja vääntämistä on ollut. Pahin vääntäminen tuli säästettyä viimeiseksi vain, koska onhan se mahtavaa päättää tämä vääntäminen niin, että voi sitten muistella jälkeenpäin, kuinka paljon kehossa olikaan sitä adrenaliinia sinä viimeisenä tiistaina, jolloin piti vääntää.

Kirjauduin sekä Poznaniin että Puolaan toisen suomalaisen vaihtarin kanssa. Olemme suurella varmuudella ainoat vaihtarit koko Puolan historiassa, jotka Puolaan kirjautumisen tekivät. Kirjautumista piti juhlia.

Rogale marcińskie.

Antti on ihan kiva.

Hostelli Gdanskissa aiheutti huonoa oloa. Ei siksi, että hostelli olisi ollut huono tai henkilökunta olisi ollut huono tai muut hostellissa yöpyjät olisivat olleet huonoja. Sisustus oli huono. Kaikki oli Ikeasta. Tätäkö on puolalainen deluxe? Mitä skandinaavista linjakkuutta ja viileyttä...
Mikä horror-hostelli!

Ei puolalainen tila ole Ikeasta. Puolalainen tila on koristeellinen ja rönsyilevä, lämmin ja kotoisa. Niin minä ajattelen ja katson kauhuissani Ikean kuvaston lavasteena toimivaa hostellia Gdanskissa. Minä nukkuisin Antin kanssa tuossa lavasteessa.

Gdanskista teimme retken viereiseen kaupunkiin, Sopotiin. Rannalla olimme me ja puolalaiset vanhukset. Kaksi vanhaa herraa tuli luokseni näyttämään löytämiään meripihkoja. Minähän en osannut etsiä muuta kuin simpukan kuoria. Olisipa minullakin silmää löytää meripihkaa! Toinen papoista antoi löydöksensä minulle. Ehkä juuri sen takia, että se ei taida olla lähelläkään meripihkaa. Toinen sen sijaan halusi iloita kanssani löydyksistään ja minusta tuntui avuttomalta, kun en voinut sanoa puolaksi muuta kuin erinomaista.

Maailma on pieni. Maailmallakin. Lentokenttäbussia Gdanskissa odottaessani päädyin juttelemaan australialaisen nuoren herran kanssa, joka oli saapunut Puolaan liftaamalla Venäjän halki. Gdansk oli hänen ensimmäinen kunnollinen etappinsa Puolassa, ja hänellä oli suunnitelmissa pysähtyä parissa maan suurimmassa kaupungissa. Kehoitin aussia kipaisemaan myös Poznanin kautta. Aussi kohteliaasti sanoi pitävänsä kaupungin mielessään. Bussi tuli ja vei minut lentokentälle odottamaan Anttia.

Viisi päivää myöhemmin Poznanissa vein Antin syömään Green way nimiseen kasvisravintolaan. Kenetpä muun sieltä löysin, kuin bussipysäkin aussin! Se tunne, kun miettii, että silmissä on oikeasti vikaa! Aussi katsoi minua vähintään yhtä epäuskoinen ilme kasvoillaan ja tuli ihmettelemään.

Hyvää marraskuuta