18.12.2011

Planet Jowita

Otan osaa kurssille, jolla käsitellään Itämeren alueen valtioita. Professori työskentelee mitä luultavimmin myös miesmallina. Professori on myös hyvin ekspressiivinen. Kaikki tykkäävät professorista. Professori tykkää Suomesta. Hän tykkää viitata monissa yhteyksissä Suomeen ja viimeksi hän kertoi Suomen ja Ruotsin välisistä risteilyistä. Keskiaasialaiset kurtistelivat kulmiaan kuvaelmalle ja minä hihitin huiviini.

Kaksipäiväisiltä syntymäpäiväjuhlilta en olisi osannut toivoa enempää. Ensimmäiseen iltaan kuului pientä pyrotekniikan poikasta leivänpalan päällä (luovuus ennen kaikkea) ja kitaransoittoa säestämässä noin suunnilleen kaikkia mahdollisia lauluja tässä maailmassa. Ja niitä auringonkukan siementen kuoria. Onneksi asuntolalla on omat siivoojat. Toiseen päivään kuului yllätyskakku ja kahvia. Olen onnellinen.

Tuoreita pakastekirsikoita

13.12.2011

C'est la vie

Saksalainen teki yövuoron yliopistolle. Koitan itse pitäytyä päivävuoroissa. Kurssien hiljalleen keinuessa kohti loppua vastaan vaappuvat esseet, esitelmät ja kokeet.

Ei vielä! huudahtaa jokainen, kun jutustelu päätyy joululomaan. Onneksi joululoma ei tarkoita vaihtoajan loppua edes meille puoli vuotta pysyville.

Lampiony Wolności




Päivät ja yöt ovat niin kovin kiireisiä.

7.12.2011

Frisbee

Niin minä kerta toisensa jälkeen yllätän - yhä. Minä luulin, että sinä olet puolalainen! 

Olen ehdotellut Antille Puolaan muuttoa. Mutta oikeasti minua ei edes harmita, että Antti sanoo ei. Ei auta pelkkä tunne siitä, että tänne minä kuulun, kun ei osaa kieltä.
Puolalaiset asuntolalla ja kaupungilla ja kaupassa ja joka paikassa tulevat kysymään ja juttelemaan, ja sitten minun on aina sanottava puolaksi, että en puhu puolaa. Kuinka typerältä se sitten kuulostaa! Ajoittain se harmittaa ihan äärettömästi, etten voi puhua takaisin, vaikka ymmärtäisin.

Äkillinen rypäs erilaisia kuulumisia Suomesta on vienyt ajatuksia takaisin kotiin. Kotosalla vuokra nousee toistamiseen 51 euroa kuussa, mutta se saattaa saada minut mietteliääksi vasta Suomeen palattuani. Minä kun olen nyt täällä ja maksan siitä noin 100 euroa kuussa. Omasta huoneesta Poznanin keskustassa.


3.12.2011

Poznanin taivaan alla

Mistä on loistavat viikot tehty?
Grillijuhlista, gulassi-illoista, elokuva-illoista, pub-illoista, asuntolan käytävillä hippeilystä, day after -kahvihetkistä, solidaarisuudesta, luovuudesta, homeelle ja savulle haisevista vaatteista sekä auringonkukan siemenistä. Missä on erasmuksia, siellä on auringonkukan siementen kuoria. Se mahtava joukko vaihtareita, joka kävi syksyllä Torunissa, on nyt entistä mahtavampi ja yhtenäisempi.

Kävin uuden ottelun puolalaista byrokratiaa vastaan. Voitin. Tai ei, en voi julistaa itseäni vielä voittajaksi, koska tämä on Puola. Puolalla on taipumus yllättää. Minun vääntäessäni rekisteröitymisprosessiani loppuun romanialainen nauroi minulle, että lain noudattamisesta on joskus enemmän haittaa kuin hyötyä. It's the beauty of Central and Eastern Europe.