Löysin asuntolan kymmenennestä kerroksesta uunin. PIZZAA! Kiiruhdin kauppaan. Tuijotin kaupassa pahvikoteloa, joka sisälsi jotain, jonka kovasti toivoin olevan leivinpaperia, mutta pelkäsin olevan voipaperia. Kaveri opasti katsomaan lämmönsietokyvyn. Kyllä! Sitten jauhoja! Mozzarellajuustoa ja tomaattipyrettä! Öljy unohtui. Eikä ole edes kippoa, missä tehdä taikina. Seuraavana päivänä uusi yritys. Nyt kaikki tarvittava löytyy!
Menen kymppikerrokseen. Tuima puolalainen tyttö kysyy tuimasti, mihin vien uunipeltiä, ennen kuin olen ottanut peltiä ulos uunista. Tuohon tiskille, sanon minä. Miksi, kysyy tuima tyttö. Koska teen pizzaa, vastaan. Tuima tyttö ei pehmene. Minä leivon pizzani onnellisempana kuin koskaan ja laitan uuniin. Ainiin, se pitää ottaa uunista poiskin. Kipitys kahdeksanteen kerrokseen ja käsipyyhkeen kanssa takaisin. Pizza pois uunista. Millä sen saa kahdeksanteen kerrokseen? Tuima tyttö ei päästäisi livahtamaan pellin kanssa. Astialaatikkona toimiva kenkälaatikko toimii hyvin myös ruokalaatikkona.
Oi onnea, pizza Margherita.
oi, minäkin haluan kokata! Minulla on vain yksi kämäinen paistinpannu, kaksi keittolevyä, eikä lainkaan mausteita, joten minun keittiössäni ei kyllä suuria kulinaristisia herkkuja taiota..
VastaaPoistaMutta voi, eilen soi baarissa "I wanna know your name" ja "Riverside motherfucker"! Essiiiii, tule tänne!
-Tiina
Voi Tiina! Varsinkin baareissa ikävöin sinua kovemmin kuin koskaan puhumattakaan muusta ajasta, jolloin sinua ikävöin!
VastaaPoistaNoin viisitoista ensimmäistä kauppareissua päättyi aina siihen, että ulos kävellessä muistin, että en muistanut taaskaan ostaa mausteita. Nyt minulla on jopa ihan mustapippuria, suolaa ja basilikaa. Aika usein ikävöin omaa keittiötäni, tai ennemminkin kaikkea, mitä keittiöstä löytyy. Koko pakettia.